21.2.2017

Superateria vai ihan tavallinen lounas?

Ambronite, tuo toimistotyöläisen päivän pelastava vihreä juoma, tuntuu nykyään olevan joka puolella Internetiä. Mainosten mukaan veteen sekoitettava ravintojauhe tarjoaa kaiken, mitä keho tarvitsee, sammuttaa nälän, on puhdasta ja luonnollista, sisältää viisi annosta kasviksia, hedelmiä ja marjoja, tuo energisen olon ja on terveellinen valmisateria. Varmasti ainakin osa näistä mainoslauseista on totta, mutta kuinka tarpeellinen tuote on Taija Tavikselle?

Juotavan superaterian voi nauttia nopeasti työpisteellä.

Nettisivuilla Ambronitea mainostetaan vetoamalla onnellisuuteen, terveellisyyteen ja hyvään ruokaan ("Choose happiness and live life to the fullest. A happy life starts with exceptional health with fantastic food."). Meitä on tietysti moneen junaan, mutta itselleni "fantastic food" tarkoittaa kyllä jotain ihan muuta kuin veteen sekoitettua ravintojauhetta. Sammutan nälkäni ja syön päivittäiset kasvikseni mieluummin työpaikkaruokalan linjastosta tai lounasravintolan annoksesta kuin sheikkeristä työpisteen ääressä.

Ambroniten lupaukset ovat suuria.



Tuotteen pointti on tarjota ravitseva ja terveellinen ateria nopeasti. On tilanteita, joissa ruokaa on saatava nopeasti, ja tällöin Ambronite voi olla ihan hyvä valinta (edellyttäen tietysti, että pidät sen mausta - se lienee kuitenkin tärkeimpiä ruoanvalintaa ohjaavia tekijöitä). Jos kuitenkin esimerkiksi työpaikalla tai muuten elämässä on jatkuvasti niin kiire, ettei ehdi syödä kunnon lounasta, kannattaisi ratkaisua varmaan lähteä etsimään muualta kuin superfoodien verkkokaupasta. Kannustamme kaikkia raivaamaan kalentereistaan tilaa syömiselle, koska rauhallinen ruokailuhetki tarjoaa muutakin kuin täsmälleen oikean määrän täsmälleen oikeita ravintoaineita.

26.1.2017

Terveysruoka - pureksimatta nielty?

Hesarin NYT-liite uutisioi uudesta  Well Coffee -kahvilasta, jonka nimi kääntyy jutussa terveyskahvilaksi. Mitä termi tuo mieleen? Vähäsuolaisia ja täysjyväisiä kahvileipiä, kotimaisista marjoista tehtyjä smoothieita, kasvisvaihtoehtoja ainaisten kinkkusämpylöiden tilalle? Osa tuotteista on tämänsuuntaisia, mutta osa myös ihan muuta. Well Coffee tarjoaa esimerkiksi pähkinöitä karkin sijaan, tuorepuuroa, proteiinipikareita sekä luomu- ja voikahvia. Valikoima on koottu asiakkaiden toiveita kuunnellen - "enemmän vegaanista, gluteenitonta ja terveellistä ruokaa".

Ihmeen äärellä.
Terveellisyys on termi, joka myy. Mutta onko se, minkä miellämme terveelliseksi (tai meille myydään terveellisenä), aina myös terveellistä? Tarkastellaanpa lähemmin terveyskahvilan valikoimaa. Onko oikeasti perusteita sanoa, että luomukahvi on terveellisempää kuin tavallinen kahvi? Luomu on termi, johon helposti ja kyseenalaistamatta mielletään kaikkea hyvää, vaikka oikeasti ei ole vahvaa näyttöä siitä, että luomu olisi tavanomaista ruokaa terveellisempää. Jos aihe kiinnostaa enemmän, olemme aiemmin kirjoittaneet luomumaidon ja tavanomaisen maidon eroista. Kahvin mahdolliset terveyshyödyt koskevat kyllä ihan samalla tavalla tavallista kahvia, ei pelkästään luomua.

Onko luomu kahvin terveellisyyden salaisuus?
Toista myynnissä olevaa kahvia, voikahvia, on todella vaikea perustella terveysruoaksi. Kyse on tietyn piirin muoti-ilmiöstä, jonka terveyshyödyistä ei valitettavasti ole mitään näyttöä.

Asiakkaiden toiveesta kahvila myy gluteenitonta ruokaa. Ovatkohan kaikki toivojat olleet keliaakikkoja..? Gluteeniton ruoka on keliaakikoille ehdotonta, mutta ei-keliaakikoille se ei ole automaattisesti terveellistä. Toki gluteenittomat tuotteetkin voivat olla terveellisiä, mutta terveellisyys tulee silloin ihan muusta kuin gluteenittomuudesta. Huvikseen gluteenittomuudessa on taas kyse enemmänkin trendistä, jonka yleisö mieltää jostain syystä terveelliseksi.

Kahvilan vegaaniset vaihtoehdot ovat jees, ja perusteltavissa myös terveellisiksi. Eipä kenellekään ole pahitteeksi valita edes silloin tällöin vaikkapa mustapapu-avokadowrap lihaversion sijaan. Testaamani nyhtökauraa sisältävä bagel oli oikein herkullinen, vaikka low carb bagelin sijaan olisi toiminut myös ihan vaan carb bagel, ilman että tuotteen terveellisyys olisi tästä kärsinyt. 

Tupla hiilareilla, kiitos.
Muka-terveellisten kahvien lisäksi kahvilasta saa onneksi myös hyvää chai lattea - ilman ylimääräisiä terveyslupauksia. Plussaa myös siitä, että kahvin saa valita manteli-, kaura- tai soijamaidolla.

Aivosumutorven tuomio: Kahvilassa on paljon hyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja, mutta kovasti tunnutaan myös menevän trendien perässä. Valitettavasti osan tuotteista kohdalla terveellisyys perustuu enemmän mielikuviin kuin faktoihin. Vaihtuvatko tuotteet sitä mukaan kun trenditkin? Se on tietysti ok ja liiketoiminnan kannalta varmasti hyvä ratkaisu. Ilonpilaaja kuitenkin toivoo, että näitä muotiherkkuja myytäisiin omilla ansioillaan, ei mielikuvilla terveydestä.

2.1.2017

Onnellinen sitku vai nytku?

Moni aloittaa tammikuun ensimmäisenä päivänä elämänmuutosprojektin. Usein projekteilla on hyvä päämäärä - terveellisempi ruokavalio tai liikunnallisempi elämäntapa - mutta onko elämä todella projekti, jonka aikana tulee saavuttaa välitavoitteita ja edetä koko ajan kohti parempaa itseä?

Aloitatko vuotesi detox-teellä?
Uuden vuoden alkuun liittyy paljon symboliikkaa ja lupausten tekeminen tuntuu silloin helpolta. Moni aloittaa karkkilakon tai päättää viettää tipattoman tammikuun. Joku ottaa vastaan vegaanihaasteen tavoitteenaan olla kuukausi ilman eläinperäisiä elintarvikkeita. Kuntosalit täyttyvät, ja kevään juoksutapahtumat keräävät yhä uusia osallistujia.

Terveellisissä elintavoissa ei tietenkään ole mitään väärää, päinvastoin. On kuitenkin hyvä pysähtyä pohtimaan, kuinka realistisia asetetut tavoitteet ovat. Lisäksi kannattaa miettiä, onko edes tarpeen tehdä todella radikaaleja muutoksia, vai auttaisiko pienikin muutos. Jos tipaton on liian radikaali veto, kokeile yhden tipan tammikuuta. Jos vegaanihaaste tuottaa liikaa hankaluuksia, kokeile vaihtaa kahvimaito kasvipohjaiseen versioon. Jos liikuntaharrastuksesi ei vielä ole säännöllinen, pyri tekemään siitä tapa, älä tähtää suoraan maratonille.

Oletko onnellinen vasta, kun olet saavuttanut tavoitteesi, vai voisitko olla onnellinen nyt?
Aivosumutorvi toivottaa lukijoilleen hyvää uutta vuotta 2017 ja kannustaa tavoittelemaan onnellisuutta nyt ja tässä hetkessä (nytku) sen sijaan, että onnellisuus odottaa viiden laihdutetun kilon tai sadan juostun kilometrin päässä (sitku). Tavoitteiden asettaminen ei ole typerää, mutta typerää on odottaa, että (epärealististen) tavoitteiden saavuttaminen tekisi ihmisestä onnellisen.

8.12.2016

Epätasapaino faktojen ja käärmeöljykauppiaan väitteiden välillä

Miksi tämä kirjoitus on tehty?

Aivosumutorvi pääsi eräänä syksyisenä torstaina seuraamaan tunnetun verkostomarkkinointipuljun myyntitilaisuutta. Tilaisuuden jälkeen kävi ilmi, että läsnä olleet (myyjäosapuolta lukuun ottamatta, toki) olivat Aivosumutorven kommenteista kovin kiitollisia: ilman ravitsemusymmärrystä hurjatkin myyntipuheet olisivat saattaneet kuulostaa kovin vakuuttavilta. Siksi päätimme kirjoittaa pienen blogijutun, josta voi olla apua, jos joutuu vastaavaan tilaisuuteen.

Aivosumutorven ilme eräänä syksyisenä torstaina.

Mitä käärmeöljykauppias tarjoaa?

Käärmeöljykauppiaan mukaan monella (95 %:lla ihmisistä!) on elimistössään matala-asteista tulehdusta, joka johtuu rasvahappojen epätasapainosta elimistössä. Aluksi kuluttaja ottaa itsestään kuivaverinäytteen, joka lähetetään analysoitavaksi laboratorioon. Verinäytteestä analysoidaan rasvahappojen pitoisuuksia. Tuloksen perusteella kuluttaja saa tiedon elimistön rasvahappotasapainosta (omega-3- ja omega-6-rasvahappojen suhteesta) ja esimerkiksi mielenlujuusindeksistä (!). Tämän jälkeen aloitetaan kalaöljykapseleiden käyttö. Kun valmistetta on käytetty tietty aika (tyypillisesti joitakin kuukausia, esim. 3-6 kk), otetaan uusi näyte, jonka perusteella voidaan todeta rasvahappotasapainon parantuneen. Näin voidaan päätellä, että tuotteen käyttöä kannattaa jatkaa.

Ongelma 1: Rasvahapposuhde ei nykytiedon valossa ole merkittävä tekijä matala-asteisessa tulehduksessa

Käärmeöljykauppiaan pääväite on matala-asteinen tulehdus, joka johtuu rasvahappojen saannin epätasapainosta. Hänen kannaltaan valitettavasti myyntipuhe voidaan keskeyttää jo tässä vaiheessa, sillä nykytiedon valossa ei näytä siltä, että rasvahappojen saannin suhde olisi merkittävässä roolissa matala-asteisessa tulehduksessa. Esimerkiksi uusimmissa pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa todetaan, että omega-3- ja omega-6-rasvahappojen saannin suhteelle ei voida asettaa suositusta, sillä näyttöä optimaalisesta suhteesta ei ole. Samoin on toimittu suomalaisissa suosituksissa. Itse asiassa, jos tarkastellaan suomalaisten omega-3- ja omega-6-rasvahappojen saantia ravinnosta, huomataan, että suhde on itse asiassa melko lähellä käärmeöljykauppiaankin suosittelemaa suhdetta 1:5.

Matala-asteinen tulehdus on kuitenkin ihan oikea asia. Se voi aiheutua esimerkiksi ylipainosta, huonolaatuisesta ruokavaliosta, tupakoinnista tai stressistä. Nykytiedon valossa ratkaisu ei ole kapseli, vaan elintapojen muokkaaminen terveellisempään suuntaan. Reijo Laatikainen on ansiokkaasti perehtynyt ns. anti-inflammatoriseen eli tulehdusta vähentävään ruokavalioon, joka, yllätys yllätys vastaa melko lailla ravitsemussuositusten mukaista ruokavaliota.


Ongelma 2: Rasvahappopitoisuuksien mittaaminen ei kerro matala-asteisesta tulehduksesta

Mittaaminen kuulostaa usein vakuuttavalta. Erityisesti verestä tehdyt mittaukset kuulostavat ammattimaiselta toiminnalta. Verinäytteiden analysointiin liittyy kuitenkin paljon tekijöitä, jotka heikentävät niiden luotettavuutta. Ensinnäkin kuhunkin menetelmään kuuluu tietty virhemarginaali: samasta näytteestä samalla menetelmällä voidaan saada eri mittauksissa eri tulokset. Toisaalta myös esimerkiksi ravitsemustila (otetaanko näyte yöpaaston jälkeen vai aterioinnin jälkeen) tai vuorokaudenaika voi vaikuttaa tuloksiin.

Verianalyysin tuloksena saadaan siis rasvahappojen osuudet verinäytteessä. Mitä tuloksista voidaan päätellä? Täsmälleen se, mitä on mitattukin: rasvahappojen osuudet verinäytteessä. Omega-3- ja omega-6-rasvahappojen suhde verinäytteessä ei kerro elimistön tulehdustilasta, vaan omega-3- ja omega-6-rasvahappojen suhteesta. Elimistön tulehdusta voidaan mitata C-reaktiivisen proteiinin avulla (akuutti infektio) ja ns. erityisherkän C-reaktiivisen proteiinin avulla (matala-asteinen tulehdus). Myös muita tulehdusmarkkereita on, mutta omega-3- ja omega-6-rasvahappojen suhde ei lukeudu niihin.

Ongelma 3: Kalaöljykapseleiden syömisestä ei ole hyötyä terveille, eikä luultavasti edes sydänsairaille

Kalaöljykapselit ovat olleet pitkään muodissa, sillä aiemmin kalan terveyshyödyt yhdistettiin juuri kalan rasvoihin. Nykyään kuitenkin tiedetään, että terveyttä edistävät vaikutukset perustuvat kalan rasvan lisäksi sen sisältämiin vitamiineihin, kivennäisaineisiin ja aminohappoihin. Lisäksi kalan syönti vaikuttaa edullisesti koko ruokavalioon, sillä yleensä se korvaa tai vähentää punaisen lihan syöntiä. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että kalan terveyshyödyt tulevat nimenomaan kalan syönnistä, eikä samoja hyötyjä saavuteta kalaöljykapseleilla.

Kalaöljykapselit käyvät jostain syystä kaupaksi, vaikka terve ihminen ei hyödy niistä oikeastaan mitenkään. Niiden hyödyt on yhdistetty lähinnä sydänterveyteen, vaikka näyttö kalaöljykapseleiden hyödyistä näissäkin sairauksissa on melko heikkoa. Dyslipidemioiden Käypä hoito -suosituksessa todetaan: "Kalaöljykapselit voivat olla hyödyksi huomattavan korkeiden triglyseridiarvojen laskemiseksi, mutta ne eivät muuta veren LDL-kolesterolitasoja edullisesti. Kalan hyödylliset ravintoaineet, joita on muitakin kuin omega-3-rasvahapot, saa parhaiten syömällä kalaa 2–3 kertaa viikossa."

Kalaöljykapseleita on kaupiteltu myös urheilijoille. Lahtelainen jääkiekkojoukkue Pelicans aloitti syksyllä yhteystyökuvion, joka herätti ihmetystä niin fanien kuin asiantuntijoidenkin keskuudessa. Ei ole näyttöä siitä, että kalaöljykapseleista olisi urheilijoille minkäänlaista hyötyä.


Ongelma 4: Ei ole näyttöä siitä, että kyseinen tuote olisi muita markkinoilla olevia tehokkaampi

Eri tuotteita markkinoivat käärmeöljykauppiaat haluavat tietysti vakuuttaa potentiaalisen ostajan siitä, että juuri heidän tuotteensa on erinomainen verrattuna muihin markkinoilla oleviin tuotteisiin. He saattavat kertoa, kuinka heidän tuotteeseensa on lisätty jokin tietty ainesosa, joka parantaa varsinaisen kaupiteltavan aineen imeytymistä tai estää sen pilaantumista. Hyvin harvoin, jos koskaan, heillä on kuitenkaan minkäänlaista näyttöä siitä, että heidän tuotteensa oikeasti olisi muita markkinoilla olevia tehokkaampia. Tuotteen hinta on tietysti moninkertainen "tavallisiin tuotteisiin" verrattuna, mutta hinta jääkin usein ainoaksi merkittäväksi eroksi tuotteiden välillä.

Ongelma 5: Laillista verkostomarkkinointia vai laitonta pyramidipeliä?

Verkostomarkkinointi ei ole helppo laji, sillä ihmisillä ei yleensä ole kovin positiivista mielikuvaa alasta.  Vaikka kyseessä ei olisikaan laiton pyramidipeli, voi kuvio olla epämääräinen. Ostamalla suuren erän jälleenmyyntiin myyjä voi saada alennusta, mutta tuotteiden saaminen eteenpäin voi olla hankalaa, mikä voi johtaa jälleenmyyjän taloudelliseen ahdinkoon.

Tutulle myyjälle voi olla vaikea sanoa ei, vaikka mieli tekisikin. Kun myyjällä on oma, henkilökohtainen taloudellinen intressi, hänellä voi olla kiusaus liioitella tuotteen hyviä ominaisuuksia. Erityisen haavoittuvassa tilanteessa ovat esimerkiksi sairaat ihmiset, jotka ovat valmiita kokeilemaan mitä vaan helpottaakseen oloaan. Tällaisen tilanteen hyväksikäyttäminen on todella väärin.

Yhteenveto

-Rasvahapposuhde ei nykytiedon valossa ole merkittävä tekijä matala-asteisessa tulehduksessa.
-Rasvahappopitoisuuksien mittaaminen ei kerro matala-asteisesta tulehduksesta.
-Kalan terveyshyödyt tulevat nimenomaan kalan syönnistä, eikä samoja hyötyjä saavuteta kalaöljykapseleilla.
-Verkostomarkkinoinnin kautta myytävä kallis tuote ei ole ole muita markkinoilla olevia tuotteita parempi.

P.S. Jos sinulla on ylimääräistä aikaa (tarvitset vain puolisen tuntia!), kannattaa tsekata aiheeseen liittyen tämä Last Week Tonight -jakso.



Lähteet:

https://www.zinzino.com/wp-content/uploads/2015/11/Web-Zinzino-Balance-Catalogue-2015-FIN.pdf

24.10.2016

Suomalaisten D-vitamiinitilanne - aina vaan surkea?

D-vitamiini on terveysjuttujen kestoaiheena vuodesta toiseen etenkin näin talven lähestyessä. Mutta ansaitseeko D-vitamiini edelleen paikkansa puhutuimpana vitamiinina, jonka riittävästä saannista tulisi aina vaan olla huolissaan? Jotenkin tuntuu, että lehti- ja blogijutuissa toistetaan vuodesta toiseen osittain jo vanhentuneita faktoja liittyen suomalaisten D-vitamiinitilanteeseen.

1. "Monipuolisesta ruokavaliosta saa riittävästi vitamiineja ja hivenaineita, lukuun ottamatta D-vitamiinia"... vai saako jopa D-vitamiinia?

D-vitamiinia on luonnostaan vain harvoissa ruoka-aineissa. Lisäksi näiden ruoka-aineiden (esim. kala, metsäsienet) käyttötiheys on yleensä epäsäännöllistä tai vähäistä. Tästä johtuen on perusteltua sanoa, että D-vitamiinin riittävä saanti ravinnosta on haastavaa. Tämä ongelma on kuitenkin tiedostettu, ja siihen on pyritty hakemaan parannusta.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta antoi suosituksen nestemäisten maitovalmisteiden D-vitaminoinnista vuonna 2003, sillä useissa selvityksissä suomalaisten D-vitamiinin saanti todettiin suosituksiin nähden riittämättömäksi ja veren 25(OH)D-pitoisuuden todettiin laskevan etenkin talvikuukausina. Nestemäisten maitovalmisteiden D-vitaminoinnin aloituksen jälkeen suomalaisten D-vitamiinitilannetta selvitettiin uudestaan, ja sen todettiin hieman parantuneen. Se ei kuitenkaan ollut parantunut riittävästi, joten vuonna 2010 annettiin uusi suositus, jossa D3-vitamiinin määrä kaksinkertaistettiin täydennetyissä elintarvikkeissa. Tällä hetkellä nestemäisiin maitovalmisteisiin suositellaan lisättävän D3-vitamiinia 1 mikrogramma 100 grammaa kohden ja levitettäviin ravintorasvoihin 20 mikrogrammaa 100 grammaa kohden. Myös osaan kasvipohjaisista juomista lisätään D2-vitamiinia. Lisäksi markkoinoilla on nestemäisiä maitotuotteita, joihin lisätään suosituksia suurempia D-vitamiinimääriä, sekä esimerkiksi D-vitaminoituja mehuja.

Suomalaisen aikuisväestön ruoankäyttöä ja ravinnonsaantia selvittäneen Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan suomalaisten D-vitamiinin saanti on viime vuosina parantunut, ja yhtenä syynä tähän pidetään Valtion ravitsemusneuvottelukunnan toimenpiteitä elintarvikkeiden vitaminoinnin suhteen. Vuoden 2012 selvityksessä työikäisillä miehillä D-vitamiinin saanti ravinnosta oli  keskimäärin 11 mikrogrammaa ja naisilla 9 mikrogrammaa. Tilanne on selvästi parantunut vuodesta 2007, jolloin vastaavat luvut olivat 7 ja 5 mikrogrammaa.

Aikuisille suositeltu D-vitamiini määrä (10 mikrogrammaa) saavutetaan jo esimerkiksi näin:

2 dl D-vitaminoitua jogurttia (2 mikrogrammaa),
100 g uunilohta (9 mikrogrammaa) ja
2 tl D-vitaminoitua margariinia (2 mikrogrammaa).

Kuulostaako ihan mahdottomalta? Vai voidaanko jopa sanoa, että aikuisen ihmisen, joka noudattaa monipuolista sekaruokavaliota,  ei ole aivan mahdotonta saada ravinnosta riittävästi D-vitamiinia.


2. "Suurin osa väestöstä kärsii D-vitamiinin puutteesta"... vai kärsiikö?


Suomalaisten aikuisten D-vitamiinin saanti ravinnosta on parantunut niin kuin aiemmassa kappaleessa todettiin. Samoin D-vitamiinilisien käyttö on viimeisten vuosien aikana yleistynyt. Finravinto 2012 -tutkimuksessa D-vitamiinilisää käyttävillä D-vitamiinin kokonaissaanti (ravinnosta + ravintolisistä) oli miehillä keskimäärin 29 mikrogrammaa ja naisilla 25 mikrogrammaa. 

THL:n FINRISKI-aineistossa vuonna 2012 työikäisten miesten seerumin 25(OH)D-pitoisuus oli keskimäärin 63 nmol/l ja naisten 67 nmol/l. D-vitamiinilisää käyttävillä miehillä ja naisilla pitoisuus oli keskimäärin 73 nmol/l, ja D-vitamiinilisää käyttämättömillä hieman alle 60 nmol/l. D-vitamiinipitoisuuden optimaalisesta tavoitearvosta ei ole yhtä ehdotonta määritelmää, mutta yleisesti veren 25(OH)D-pitoisuutta pidetään riittävänä, kun se on yli 50 nmol/l. Alle riittävänä pidetyn pitoisuuden jäi 26 % miehistä ja 21 % naisista. Tilanne on parantunut vuodesta 2002, jolloin FINRISKI-aineistossa seerumin 25(OH)D-pitoisuudet olivat miehillä keskimäärin 45 nmol/l ja naisilla 48 nmol/l. Riittämätön veren 25(OH)D-pitoisuus oli tällöin 47 prosentilla aikuisista. 

Olisi ehkä jo aika myöntää, ettei suomalaisten D-vitamiinitilanne keskimäärin ole enää niin surkea, kuten yleisesti vielä luullaan. Parannusta on tapahtunut huimasti, ja D-vitamiinitilanteemme onkin Pohjoismaiden paras. 

Edelleen on kuitenkin riskiryhmiä, joiden D-vitamiinitilanteeseen on syytä kiinnittää huomiota. Tästä syystä D-vitamiinilisän käyttöä ympäri vuoden suositellaankin lapsille, vanhuksille ja raskaanaoleville sekä imettäville. Myös maahanmuuttajat hyötyvät D-vitamiinilisästä. Edelleen on myös aikuisia, jotka eivät syö tarpeeksi monipuolisesti saadakseen riittävästi D-vitamiinia ravinnosta. Tässä tapauksessa heidänkin on hyvä käyttää D-vitamiinivalmistetta. 

P.S. Jutun otsikoissa käytetyt lainaukset ovat otettu yhden suosikkiblogimme jutusta. Yhdymme Knuutin mielipiteisiin muilta osin täysin, mutta haluamme myös puolustaa suomalaisten paljon parjattua D-vitamiinitilannetta. :) 


Lähteinä tässä jutussa on käytetty:

Helldán A, Raulio S, Kosola M, Tapaninen H, Ovaskainen M-L, Virtanen S. Finravinto 2012 -tutkimus.

Lamberg-Allardt C, Viljakainen H. D-vitamiinitilanteen seurantatutkimus 2002-2004. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä. 2006

Paturi M, Tapanainen H, Reinivuo H, Pietinen P. Finravinto 2007 -tutkimus.

Raulio S, Erlund I, Männistö S, Sarlio-Lähteenkorva S, Suhdvall J, Tapanainen H, Vartiainen E, Virtanen S. Successful nutrition policy: improvement of vitamin D intake and status in Finnish adults over the last decade. DOI: http://dx.doi.org/10.1093/eurpub/ckw154 First published online: 10 October 2016

Valtion ravitsemusneuvottelukunta. D-vitamiinityöryhmän raportti 2010.

19.9.2016

Tarkasti laskettua - blanko kana 75 g/164,25 kcal

TV:n superdieetit-ohjelmassa personal trainer suunnittelee laihduttajalle tarkan ruokavalion, jota tulee noudattaa grammalleen. Kaloriton mehukeitto käytetään vaa'an kautta ja riisikakusta halkaistaan pala pois, jos se painaa yli ohjeistetun. Vaikuttaa tarkalta hommalta, josta ei sovi luistaa, jos haluaa päästä tavoitteisiinsa. Laihduttaja luottaa tarkasti laskettuun ja suunniteltuun ruokavalioonsa ja uskoo nyt tietävänsä lähes kalorin tarkkuudella paljonko saa energiaa päivän aikana ja mitä tämä tarkoittaa tippuvien kilojen kannalta. Mutta onko kalorilaskenta oikeasti näin täsmällistä tiedettä, johon kannattaa kyseenalaistamatta luottaa?

Ei huvita punnita blankoa kanaa, joten tarkistan mieluummin, painavatko avokadot kotona yhtä paljon kuin kaupassa.

Elintarvikkeiden pakkausmerkinnät ja koostumustietokannat

Omenan tiedetään analyysien perusteella sisältävän tietyn määrän energiaa ja ravintoaineita. Elintarvikkeiden koostumustietokannassa ilmoitettu luku on kuitenkin vain keskiarvo, sillä oikeasti eri omenoiden ravintoainesisällöissä on tietysti vaihtelua. Koostumustietokannan "ulkomainen omena" edustaa kaikkia ulkomaisia omenoita, olivatpa ne mistä tahansa tai mitä tahansa lajiketta. Tämä huomioiden on selvää, ettei se omena jonka syöt vastaa ikinä täysin koostumustietokannan keskiarvo-omenaa.  

Kaikkia elintarvikkeiden ravintosisältöjä ei välttämättä edes analysoida tarkasti laboratoriossa, vaan pakkausmerkinnät voivat olla myös laskennallisia. Tällöin reseptien raaka-aineet on vain laskettu yhteen ja näin saatu arvio tuotteen ravintosisällöstä.

Kuulostaa epämääräiseltä. Eikö enää voi luottaa edes Saarioisten äitien tekemän lasagnen pakkausselosteeseen, vaikka äidit ovat tiettävästi aina oikeassa? Keskiarvot ja laskennalliset reseptit riittävät toki antamaan tarpeeksi tarkkaa informaatiota elintarvikkeesta, kunhan emme suhtaudu lukuihin ehdottomana totuutena. Tällainen karkea tarkkuus ravintosisällöistä riittää hyvin myös esimerkiksi tutkimuskäyttöön. Tutkittavien ruokapäiväkirjoista voidaan suht koht luotettavasti laskea esimerkiksi ryhmän keskimääräinen saanti tiettyjen ravintoaineiden osalta. Yksilötasolla täytyy kuitenkin olla varovainen tuloksia tulkittaessa. Laskelmaan omasta ruokapäiväkirjasta täytyy osata suhtautua varauksella - ei niin, että uskoisi laskelman olevan mikrogrammalleen oikein.

Sofia osaa arvioida, mitä ruoat painavat ja kuinka paljon ne sisältävät kaloreita.
Ruoanvalmistus 

Vaikka elintarvikkeiden pakkausmerkinnät olisivatkin täysin paikkansapitäviä, eivät ne kaikissa tapauksissa kerro lopullista totuutta siitä, kuinka paljon energiaa ja ravintoaineita elintarvikkeessa lopulta on. Ruoan valmistustapa vaikuttaa aina sen energia- ja ravintosisältöön. Sika-nautajauhelihan pakkauksessa lukee 266 kcal/100 g, 22 g rasvaa ja 17,6 g proteiinia. Paistinpannulla (ilman rasvaa) paistettu sama jauheliha taas sisältää 293 kcal/100 g, 24,2 g rasvaa ja 19,4 g proteiinia. Paistettaessa jauhelihasta haihtuu nestettä, ja siten muiden aineiden osuudet kasvavat suhteessa kokonaispainoon. Valmistustapojen aiheuttamat muutokset on pyritty huomioimaan elintarvikkeiden koostumustietokannassa - sieltä voi katsoa tiedot sekä raa'alle että kypsälle jauhelihalle. Mutta pelkästään elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä tuijottamalla on hankala arvioida, mitä paistaminen tai mikä tahansa muu valmistustapa tekee ravintoarvoille.

Ruoansulatus

Vaikka elintarvikkeiden pakkausmerkinnät ja koostumustietokannat olisivatkin täysin paikkansapitäviä, ja ruoanvalmistusmenetelmien vaikutus osattaisiin huomioida, eivät nämäkään tiedot vielä riitä kertomaan koko totuutta siitä, kuinka paljon energiaa ja ravintoaineita ihminen saa elintarvikkeesta. Se, mitä syömme, ei ole suoraan sellaisenaan elimistömme hyväksikäytettävissä. Ravintoaineiden hajottamiseen, imeytymiseen, kuljetukseen ja varastointiin kuluu energiaa. On arvioitu, että syömästämme proteiinista jopa 30 %, hiilihydraateista noin 5-10 % ja rasvasta noin 3 % kuluu näihin toimintoihin eli on pois saatavasta energiasta.

Vaikka tiedetäänkin miten ruoansulatus keskimäärin toimii, on siinä yksilöiden välillä myös paljon vaihtelua. Ihmisen suolistomikrobisto on viime aikoina kiinnostanut tutkijoita. On esimerkiksi huomattu, että ylipainoisilla ja normaalipainoisilla on erilaiset suolistomikrobistot, mikä voi vaikuttaa jopa energiansaantiin. Lihaville tyypillinen mikrobisto pystyy ilmeisesti irrottamaan ruoasta energiaa jonkin verran tehokkaammin. Vielä on kuitenkin selvittämättä altistaako tietynlainen suolistomikrobisto ylipainoon, vai aiheuttaako ylipaino muutoksia mikrobistossa.

Yhteenveto 

Ottaen huomioon kaiken yllä mainitun, on kaloreiden laskenta ja ruokien tarkka punnitseminen ehdottomasti turhan tarkkaa puuhaa (josta samalla se todellinen tarkkuus kuitenkin puuttuu!).

Totta kai esimerkiksi laihduttajan on hyödyllistä miettiä annoskokoja ja ruokien energiapitoisuuksia, mutta se tarkkuus mikä tähän touhuun nykyään liittyy, on yksinkertaisesti hölmöä. Terveellisen aterian pystyy koostamaan ilman keittiövaakaa. Kun ruokavalion koostaa järkevistä raaka-aineista, riittää vähempikin tarkkuus aterioiden suunnittelussa. Yksinkertainen ja vähemmän vaivalloinen keino on käyttää lautasmallia aterioiden koostamiseen. Syömisen pitäisi olla rentoa ja mukavaa, ilman hankalaa laskemista, punnitsemista ja kaiken ylöskirjaamista.

On ihan ok syödä myös ruokaa, jonka painosta ja kalorimäärästä ei ole tarkkaa (tai mitään!) käsitystä. TV:n dieettiohjelmia seuratessa surullisinta on ollut katsoa, kuinka fitness-kisoihin laihduttava henkilö ei pysty nauttimaan ravintolaruoasta ystäviensä seurassa, koska ei ole itse valmistanut ja punninnut ruokaa. Toisten syödessä hän livahtaa autoon ja kaivaa eväsrasiansa esille - nam, tarkasti punnittu määrä tuttua blankoa kanaa! Kukin toki tyylillään, mutta ihan oikeasti syömisen ei tarvitse olla näin vaikeaa ja ankeaa edes laihduttaessa. Viimeistään tässä vaiheessa, kun ruokien punnitseminen ja kalorien laskeminen rajoittaa näin paljon normaalia elämää, on suotavaa miettiä sen mielekkyyttä. Energiapitoisuuksien olettaminen eksakteiksi silloin, kun ne parhaimmillaankin ovat vain hyviä arvioita, ei tuota yksilötasolla luotettavia lopputuloksia. Jo tämän faktan luulisi hillitsevän innokkuutta tarkkaan punnitsemiseen ja laskemiseen.

Äh nyt kyllä lipsahti 47,6 grammaa kaurahiutaleita... Parempi laittaa ylimääräinen roskiin, ettei mene dieetti pilalle.

Lähteinä tässä jutussa on käytetty:

Aro ym. Ravitsemustiede. Duodecim 2014.
The surprising problem with calorie counting