22.8.2016

Hyviä uutisia - Sinun ei tarvitsekaan syödä 12 kiloa ruokaa päivässä saadaksesi suositellun määrän vitamiineja!

Olemme kuulleet huhua, että joitain ravintolisiä mainostetaan muun muassa vetoamalla siihen, että tavallista ruokaa tulisi syödä päivittäin yli 12 kiloa "päivittäisen vitamiinisuojatarpeen kattamiseksi". Määrä kuulostaa kieltämättä suurelta ja hankalasti saavutettavalta, joten päätimme varmuuden vuoksi vielä tarkistaa asian.

Etkö pysty syömään päivässä 12 kiloa ruokaa? Olisiko helpompaa ottaa vitamiinit purkista?

Laskimme Finelin Ruokapäiväkirja-toiminnon avulla, tarvitaanko tosiaankin näin paljon ruokaa, jotta päivittäinen vitamiinien tarve täyttyisi. Valitsimme kypsennettyjä keskiarvotuotteita ja esimerkiksi hedelmät jaettiin banaaniksi ja omenaksi. Tulos on hämmästyttävä! Energiaa tämä setti sisälsi lähes 16 000 kcal, joka vastaa noin viikon energiantarvetta. Kuten alla olevasta kuvasta näkee, tästä ruokamäärästä vitamiineja sai jopa 100020000 % päivittäisestä suosituksesta. Yllä olevan kuvan ruokamäärillä ei pelkästään yliarvioida vitamiinien tarvetta, vaan ylitetään jo päivittäisen turvallisen saannin rajat usean vitamiinin kohdalla.

Pienempikin määrä perusruokaa riittää turvaamaan vitamiinien saannin.

Ravintolisien yliampuvat markkinointiväitteet ovat herättäneet keskustelua viime viikonloppuna. Juhani Knuuti kirjoittaa blogitekstissään siitä, kuinka pseudotieteellisillä väitteillä markkinoidaan mm. suosittuja Fitline-ravintolisiä. Vaikuttaa siltä, että minkäänlaista näyttöä tuotteiden tehosta ei ole, mutta se ei estä markkinamiehiä ja -naisia kaupittelemasta tuotteita.

Ravintolisillä on kyllä paikkansa ruokavaliossa silloin, kun jonkin ravintoaineen saanti on vaikeutunut tai tarve lisääntynyt. Tuote, jonka markkinointi perustuu harhaanjohtaviin tai jopa törkeän valheellisiin väittämiin, ei kuitenkaan ansaitse Aivosumutorven luottamusta.

19.8.2016

Liian kevyin eväin Rioon?

Rion olympialaiset lähestyvät loppuaan. Kisoja ja niiden nostattamaa keskustelua urheilusta ja urheilijoista on taas ollut ilo seurata. Yksi asia, joka mielestämme kaipaa vielä esiin nostamista, on urheilijoiden ruokatottumukset. Urheilu olympiatasolla vaatii kovaa harjoittelua, ja luonnollisesti kova harjoittelu vaatii myös paljon energiaa.

Huippu-urheilijat treenaavat ammattilaisten ohjauksessa. Mutta millaista ohjausta he saavat ravitsemukseen liittyen? Välillä tuntuu, että siinä ollaan vielä ihan hukassa.



Urheilija tarvitsee energiaa

Viime talvena FIT-lehti kirjoitti lahjakkaan painijan Petra Ollin ruokavaliosta. Jutussa esiteltiin Petran ruokapäiväkirja, jota ravitsemusterapeutti kommentoi. Ruokapäiväkirjassa ihmetystä herätti todella vähäinen energiansaanti, etenkin kun tiedetään kyseessä olevan kovaa treenaava urheilija. Kummastelimme tätä Twitterissä yhdessä muiden huolestuneiden kanssa: On ihme, miten pitkälle tällaisella ruokavaliolla on päästy, ja toisaalta mihin vielä päästäisiinkään, jos ruokavaliota hieman tuunaisi?

Miksi kovaa treenaava urheilija syö näin vähän?
Onneksi edes osa urheilijoista tuntuu ymmärtävän riittävän energiansaannin merkityksen. Riosta tutut uimarit ovat
kertoneet tarvitsevansa harjoituspäivinä jopa 8000-10000 kcal.
Muotidieetti ei ole oikotie onneen

Uusimmassa FIT-lehdessä yleisurheilija Lotta Harala kertoo, millaisia ruokarajoituksia joutuu urheilun vuoksi tekemään. Vastaus "arkena syön gluteenittomasti ja maidottomasti" yllättää ja hämmästyttää. Tiukka ruokavalion rajoittaminen ilman järkevää syytä tuntuu turhalta etenkin urheilijoiden kohdalla, jotka tarvitsevat riittävästi energiaa suorituksia ja palautumista varten.

Gluteenittomuus ja maidottomuus ovat jostain syystä sitkeästi muodissa. Ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad on kirjoittanut maidosta (tai maidottomuudesta) fiksun jutun. Pointtina on, miksi tehdä asiat tarkoituksella vaikeaksi, jos maidosta ei aiheudu itselle ongelmia? Huvikseen gluteenittomuus on myös kummallinen ratkaisu, ja olisi mielenkiintoista kuulla perustelut sen eduista urheilijalle. Ennemmin tulee mieleen, että sillä saatetaan vain tahattomasti hankaloittaa esimerkiksi riittävän energian, kuidun ja tiettyjen vitamiinien saantia. Jos asiaan ei ole perehtynyt, vaan lähtee dieettiin vain sen muodikkuuden vuoksi, voi gluteenittoman ruokavalion oikeanlainen koostaminen osoittautua vaikeaksi. Gluteenittoman ruokavalion hyödyistä ei-keliaakikolle ei ole mitään näyttöä, eikä pelkkä gluteenittomuus tee ruokavaliota automaattisesti terveelliseksi - valitettavasti riskinä on köyhdyttää sekä lompakkoa että ruokavaliota.




Urheilijan optimaalinen ruokavalio

Minkälainen ruokavalio on sitten on urheilijalle optimaalinen? Tähän kysymykseen ei valitettavasti ole tyhjentävää vastausta, sillä esimerkiksi tarvittavan energian määrä riippuu mm. lajista sekä urheilijan ominaisuuksista ja mieltymyksistä. Vaikka monet urheilijat ovatkin varsin tietoisia ravitsemusasioista, liikkuu urheilupiireissä myös paljon väärää tietoa. Onneksi apua on saatavilla - esimerkiksi Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea tarjoaa urheilijoilleen erilaisia ravitsemusasiantuntijan palveluita edullisesti ja jopa ilmaiseksiTerve urheilija -sivusto tarjoaa puolestaan hyviä itseopiskelumateriaaleja ja ilmaisia verkkoluentoja. Painavampaa sanaa kaipaaville voimme varauksetta suositella Liikuntaravitsemus- ja Lihastohtori-kirjoja. Lisäksi Itä-Suomen avoimessa yliopistossa on tulevana syksynä tarjolla jopa 30 opintopisteen kokonaisuus urheiluravitsemuksesta.

5.8.2016

Juokseminen on halpa harrastus - vai onko?

Tällä viikolla julkisuudessa on keskusteltu siitä, onko terveellisten elintapojan noudattaminen rahasta kiinni (esim. HS:n mielipidekirjoitus 2.8. ja köyhyystutkijan ajatuksia aiheesta 3.8.). Alkuperäinen keskustelu pyöri paljolti terveellisen syömisen ympärillä, mutta myös liikuntaa sivuttiin. Mielipidekirjoituksessa mm. mainittiin, että "Liikuntaa voi harrastaa erittäin monipuolisesti halvalla tai ilmaiseksi, kunhan saa nostettua takapuolensa ylös sohvalta."

Lenkkeily mainitaan usein halpana tai jopa lähes ilmaisena liikuntamuotona, mutta pitääkö väite lenkkeilyn halpuudesta todella paikkansa?

Helsingissä on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet.

Lenkkareilla pääsee pitkälle

Lenkkeilyyn tai juoksemiseen tarvitaan lenkkarit ja Suomen säähän sopivat liikuntavaatteet. Näiden varusteiden kustannus voi hyvinkin olla vain joitakin kymppejä: kirpputoreilta, kierrätysryhmistä ja vaikkapa Lidlistä voi löytyä hyvälaatuisia ja edullisia liikuntavarusteita. Ongelmat kuitenkin alkavat, kun siirrytään kävelylenkkeilystä tai satunnaisesta hölkkäämisestä tavoitteellisempaan juoksuun.

Ensinnäkin useat eri asiantuntijatahot suosittelevat juoksukenkien vaihtamista noin 1000 kilometrin juoksun jälkeen vaimennuksen heikentymisen takia. Aktiivisella kuntojuoksijalla tämä tarkoittaa uusien kenkien hankkimista noin kerran tai kaksi vuodessa. Käytettyjen kenkien ostajan olisi luonnollisesti vaihdettava kenkäparia vieläkin useammin. Kengät ovat siis juoksuharrastajan kallein ja tärkein sijoitus. Vääränlaiset tai vaimennuskyvyltään liiaksi heikentyneet kengät voivat altistaa rasitusvammoille.

Jos tarkoituksena on juosta ympäri vuoden, yhdet urheiluvaatteet eivät riitä. Liukkailla keleillä nastalenkkareista voisi olla hyötyä, joskin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla pärjää useimpina talvina myös tavallisilla lenkkareilla, kunhan valitsee reittinsä oikein. Nastalenkkarit ovat lähes poikkeuksetta melko kalliit, mutta toisaalta niiden ostaminen käytettynä voi olla järkevää, sillä niillä juostaan usein kuitenkin vain murto-osa vuoden juoksukilometreistä. Normaalit hanskat ja pipot toimivat kylmällä säällä juoksussakin aivan hyvin, joten kalliita juoksu-etuliitteellä varustettuja vastaavia tuotteita ei tarvitse hankkia. Sen sijaan aluskerrasto voi olla tarpeellinen pakkasilla.


Aina ei ole välttämätöntä hankkia uusinta uutta. Vanhatkin lenkkarit kelpaavat satunnaiseen lenkkeilyyn, mutta aktiivinen juoksuharrastus itselle sopimattomilla tai vaimennuskyvyltään heikentyneillä kengillä voi aiheuttaa vammoja.

Tavoitteellisuus lisää juoksuharrastuksen hintaa

Kengät ja liikuntavaatteet - niillä pääsee jo lenkkipolulle. Mutta entä jos juoksija onkin kunnianhimoinen ja haluaa seurata edistymistään, asettaa tavoitteita, osallistua juoksutapahtumiin tai hankkia ohjausta? Sykemittarin saa uutena halvimmillaan vajaalla sadalla eurolla, käytettynä niitä varmasti löytyy edullisemminkin. Juoksutapahtumien hintahaitari on suuri: pääkaupunkiseudulla puolimaratonin osallistumismaksu voi olla jopa 70 euroa, mutta toisaalta pienempiin juoksutapahtumiin voi päästä kympillä. Juoksukouluun voi päästä noin 70 euron lukukausimaksulla, mutta henkilökohtaisemmasta juoksuvalmennuksesta saa pulittaa jo paljon enemmän.

Voimaharjoittelusta voi olla apua juoksuharrastuksessa. Ilmaiseksi voimaharjoittelua voi tehdä esimerkiksi Helsingin kaupungin lähiliikuntapaikoilla. Lisäksi kaupungin uimahallit ja kuntosalit ovat kohtuullisen edullisia. Kuntosalien juoksumatoilla voi myös juosta turvallisesti talvella ilman nastalenkkareita, joten kuntosalimaksu voi olla hyvä sijoitus.

Mitä enemmän juoksee, sitä todennäköisempää erilaisten vammojen ilmaantuminen on. Julkisten terveyspalvelujen käyttäjä on onnekas, jos saa juoksusta syntyneeseen rasitusvammaansa asiantuntevaa hoitoa, kuntouttavasta ja tulevia vammoja ehkäisevästä fysioterapiasta puhumattakaan. Yksityisten palveluiden hinta on monelle kohtuullisesti toimeentulevallekin jo tuntuva rasite, joten vammat jäävät monelta tutkimatta ja hoitamatta.

Juokseminen on halpaa - juoksuharrastus ei

Kävelylenkkeilijä tai satunnainen hölkkääjä pärjää yksillä lenkkareilla ja muutamilla liikuntavaatteilla. Näiden kustannus voi olla hyvinkin minimaalinen, joten totta, lenkkeily tai juokseminen ei ole kallista. Toisaalta kun juoksusta tulee harrastus, jossa on mukana tavoitteellisuutta, hintalappu voi kohota nopeastikin. Juoksuharrastus ei siis välttämättä olekaan niin edullinen kuin äkkiseltään voisi kuvitella.

Heijastinliivi, juomapullovyö, sykemittari, kompressiosäärystimet... Kuvan varusteet eivät ole juoksemisen kannalta välttämättömiä, mutta voivat tehdä juoksuharrastuksesta mielekkäämmän.